torstai 28. maaliskuuta 2013

Muutto takana ja lomalle!

Moi kaikille!

Muutto on vaatinut sen verran aikaa, että blogi on jäänyt jokseenkin retuperälle. Tälläkään hetkellä ei olisi aikaa kirjoittaa, mutta pakko jotain kuulumisia päivitellä :) Laitan nopsaa luettelomaisesti viime päivien tapahtumia ja ajatuksia.
- Viime viikon tiistaina tosiaan mentiin uudestaan kuvaukseen Sofian kanssa eikä mennyt kuin pari päivää niin saatiin jo koevedokset. Kyllä on taas niin sika vaikeeta valita kaikista noista super ihanista kuvista!

-Torstaina ja perjantaina oltiin uudella asunnolla maalaamassa. Olohuoneen ja toisen makkarin seinät saivat vaalen beigen tehostevärin ja pari muuta seinää maalattiin uudestaan valkoisella, koska niissä oli rumia jälkiä ja reikiä, joita oli huonosti paikattu. Seinistä tuli tosi kivat, piristivät asunnon ilmettä valtavasti! :)

- Perjantaina maailman rakkain lapsi täytti vuoden  Oltiin kaupungilla, ja mummolassa syötiin tilaamaani kakkua. Sofia sai vielä pari lahjaa, Hello Kitty-pehmolelun ja pupuperheen. Sofia tykkää hirmuisesti nalleista ja harmitti paljon, kun Sylvanian eläinperheistä ei löytynyt nallehahmoja.
1-vuotiaasta Softiksesta on tulossa postaus, mitä tyttö osaa, mistä tykkää jne. :)
- Lauantaina lähdetiin aikaisin aamusta Tamperelle hakemaan loputkin huonekaluista ja tavaroista. Miehen isä ja veli olivat isona kantoapuna. Loppusiivouksen jälkeen olikin aika sulkea Tesoman kodin ovi viimeistä kertaa kiinni.

- Sunnuntaipäivä kului kamppeiden purkamisessa. Aivan järkyttävästi tavaraa kertynyt meille! Kova homma järjestellä kukin tavara omalle paikalleen. Kun seuraavan muuton aika tulee, niin se on omaan asuntoon. En tätä rumbaa kovin useasti halua enää tehdä.

- Nyt ollaan nukuttu jo muutama yö uudessa kodissa ja ollaan viihdytty :) Tottakai pientä hiomista on vielä; olkkarissa ei ole ikkunalautoja, joten ne pitää ostaa, uus lamppu olkkariin ja muuta tämmöistä pientä laittamista ja uudelleen sisustamista.

-Eilen oltiin Ainon kans shoppailemassa. Lindexissä oli huippu alennukset! Vaatekaappi sai uutta täytettä: farkut, kolme paitaa ja alusvaatteita. Sofialle ostin myös farkut, paidan ja söötin rannekorun =)

Huomenna vihdoin lähdetään pääsiäisloman viettoon Kuusamoon!! Niin huikeeta ;)!

Mukavaa alkavaa pääsiäistä! 

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Synttäriviikonloppu

Sofian virallinen synttäripäivähän on vasta perjantaina, 22.3. mutta vietettiin niitä jo lauantaina anoppilassa. Samalla juhlittiin myös apen ja Sofian sedän merkkipäiviä. Kummit ja joukko miehen puolen sukulaisia oli vieraana.
Ens viikonloppu menee muuttopuuhissa, mutta eiköhän ehditä 1-vuotiasta juhlistaa oikeanakin päivänä. Pikku prinsessa sai valtavasti ihania lahjoja ja niistä voisin tehdä postausta, kunhan kaikki lahjat on annettu. 
Lauantaipäivänä oli myös 1-vuotis valokuvaus ja tuli niin sööttejä kuvia taas että! Aino-sisko oli messissä naurattamassa Softista. Harmillisesti jouduttiin odottamaan puolisen tuntia kuvaan pääsyä, koska edelliset asiakkaat olivat tulleet myöhässä ja heitä kuvattiin vielä. Sofia oli herätetty kesken päikkäreiden, joten se oli aika väsynyt kuvauksessa eikä lopulta enää halunnut virnistellä kameralle. Lähdettiin vähän kesken kaiken pois ja sovittiin et päästään uudelleen kuvattavaks samaan hintaan jonakin toisena päivänä. Mennään siis huomenna ottamaan loputkin otokset. 
Illaksi ajettiin Tamperelle Nooran ja Jyrin 21v. synttäreille. Ihanat juhlat oli ja ehkä hieman haikellakin mielellä olin, koska nyt oikeasti alkaa tajuamaan ettei nää noita hyviä ystäviä kovin usein. Kotibileistä matka jatkui keskustan Grooveen tanssimaan, waka, waka! ;) 
Oli niin ankeeta mennä yöks tyhjään kotiin, aamupalakin piti syödä sängyn päällä.

Voitin viime viikolla Facebookissa järjestetyssä arvonnasta 500 euron arvoisen vaatepaketin. Vaatteet oli Diamond Glamourin verkkokaupasta. Aluks olin ihan innoissani voitosta, mutta muuttui mieli epäileväiseksi, kun en saanut ees nähä kuvia vaatteista vaikka pyysin. Olin varma et mulle lähetetään jotain ihan sontaa :D Tänään hain paketin, ei tullut savupommia, mutta ei noi kovinkaan hienoja oo! Ihme retkuja enkä jaksa uskoa, että tuossa on vaatteita luvatun summan edestä :D! Muutama paita oli ihan käyttökelpoisen näköisiä, muut koitan myydä pois tai laitan oikeesti keräyslaatikkoon.

Muistakaa osallistua synttäriarvontaan täällä!!
Nyt viemään flikka sänkyyn, hyvää yötä! :)

Sofia, min lilla prinsessa, Lasten taikamaa & iiniMiini- arvonta!

Nyt pyörähtää blogin lukijoille arvonta käyntiin Sofian 1v. synttäreiden kunniaksi!
Tässä arvonnassa voittajia on kaksi! Ensimmäinen voittaja saa valita Lasten taikamaan-sivuilta Maxomorran vapaavalintaisen tuotteen ja toinen voittaja saa nimikoidun nokkamukin, jonka sponssaa iiniMiini
Arvonnan säännöt ovat samat tutut; osallistuaksesi sinun tulee olla blogini julkinen lukija eli löydyt lukijalistalta! 
Arpoja tienaat seuraavasti tässä järjestyksessä:

1. arvan saat, kommentoimalla tätä postausta. 
2. arvan saat, kun jaat arvonnan blogissasi tai facebookissa. Laita kommentin perään suora linkki siihen. 
3. arvan saat, kun tykkäät blogini facebook-sivuista. Laita tällöin etu- ja sukunimesi ensimmäiset kirjaimet kommenttiin. 
4. arvan saat, kun tykkäät facebookissa Lasten taikamaasta että iiniMiinistä.

Muistathan jättää kommenttiisi s-postisi! 

Paljon arpaonnea kaikille ♥!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

11.3.

Piti kirjoittaa tää postaus jo pari päivää sit valmiiks, mut en millään oo jaksanut. Inpis ollu väliin tosi hukassa... Toivottavasti etenevä kevät ja aurinko herättelee mun kirjoitusinnon uudelle tasolle =)

Nyt meillä on uus koti mihin muutta! Toi on kolmen huoneen vuokrakämppä (+ keittiö, parveke ja sauna). Ekaks vähän mietitytti oisko sittenkin pitänyt kattoa useampaa asuntoa, koska toi oli vasta toinen kämppä mitä käytiin kattomassa. Mutta kyllä toi on se oikea, luulisin :D Asunnossa on loistava sijainti - keskusta on kivenheiton päässä ja molemmat mummolat on muutaman kilsan päässä. Tavarat kannetaan sisään huhtikuun alussa. Ois ollut niin napakymppi, jos ois ollu laminaattilattia. Mutta ei, typerä muovimatto :/ Eikä vuokranantaja ala maksamaan lattian vaihtoa, koska se kuulemma on niin hyvässä kunnossa vielä. Pläääh, peitän koko lattian matoilla!
Lupaan tehä asuntopostauksen heti, kun ollaan saatu koti kuntoon :)
Arkinen, perus viikko takana. Kohokohtia oli ripsi- ja kynsihuolto ja naistenpäivän tulppaanikimppu. Pari kertaa miestä muistuttelin siitä eikä näköjään mennyt kuuroille korville :D Oli muuten elämäni eka miehen antama kukkakimppu. Kauan sai odottaa, hihi ;)
Lauantai-iltana jäi Sofia mun vanhempien luokse hoitoon ja lähdetiin hyvän ystävän kanssa viettämään laatuaikaa. Käytiin leffateatterissa pyörähtämässä, josko siel ois menny joku kattomisen arvoinen elokuva, mut eipä oikeen. Tunti sitten oli alkanut 21 tapaa pilata avioliitto, harmi kun ei keritty siihen! Haluisin niin nähä sen :)
Päätettiin mennä herkuttelemaan Amarilloon. Siellä viihdyttiinkin hyvän tovin syöden, juoden ja rupatellen. Siitä suunnattiin erääseen pubiin kuuntelemaan Mikko Herrasta. Sieltä bongasin mieheni ja aika nopsaa lähetiin pois. Oltiin jo ennen kahta himas, oli yli hubaisa ilta/yö ;)!
Tänään ollaan ulkoiltu auringonpaisteessa ja napsittu kuvia. Anoppi haluaa Sofiasta hyvän naurukuvan, että saa laittaa synttärionnittelun lehteen. 
Prinsessa!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Me MUUTETAAN!

Kävin torstaina irtisanomassa meidän asunnon. Hirveellä kiirellä lähdettiin mutsin ja Sofian kans keskiviikkona Tampereelle, että ehdin toimittaa irtisanomiskaavakkeen vielä helmikuun puolella. Eli tän kuun vuokra joudutaan maksaa vielä, mutta jos oisin vieny tuon lapun päivää myöhemmin, oltais huhtikuun vuokrakin peritty meiltä. Meni vähän turhan tiukille :D!
Mies siis sai yllättäen Vaasasta uuden työpaikan, joten se on raskas muutto edessä. Työt alkoi tiistaina ja ollaan koko porukka Vaasas. "Vain" tavarat on Trella.
Ihan mieletöntä! Tästähän oon haaveillut jo pitkään ja nyt yhtäkkiä meistä tulee taas vaasalaisia. Ihanaa, mutta myös surullista. Hyvät ystävät jää toiselle paikkakunnalle :( Voisinpa ottaa ne mukaani!! 
Tiedän montaki vaasalaista nuorta äitiä, mut en voi väittää, että tuntisin niitä. Lapsettomia ystäviä on paljon, mutta tottakai haluun ympärilleni myös samassa elämän tilanteessa olevia ihmisiä. Pitääkö täs alkaa rampata jossakin mammaryhmässä, että tutustuu vauvaperheisiin...
American Dinerissä ja Juustoportissa
Saadaan/joudutaan asua alkuunsa miehen vanhempien luona ennen kuin löydetään meille sopiva kämppä. Oikeesti huippu juttu, että saadaan hetki asustella tuolla. Säästetään hurjasti asumismenoissa ja Sofialla on alakerrassa hoitopaikka ;)
Uuden asunnon suhteen ei oo erikoisempia vaatimuksia. Hyvän sijainnin lisäksi, parveke/terassi on ehdoton ja sauna olis iso plussa. Muovimattoa en enää kotiini halua, siispä parkettilattia on pakollinen. Monessa vuokrakämpässä mitä oon kattonut, noi kaikki kohdat täyttyy eli pitää nyt vain mennä kattomaan eri vaihtoehtoja.
Kahvikutsuilla
Huomenaamulla lähdetään aikaisin kotiin pakkamaan. Jonkin verran ehdittiin mutsin kans laittaa tavaroita laatikoihin, mutta ihan sikana on jäljellä. Kävin äsken hakemassa pari banaanilaatikkoa lisää. Aika monta niitä jo onkin :) Niitä on helppo kantaa ja hyviä, kun sekä laatikko että kansi tulee samassa.
Kyllä mä huokasen helpotuksesta ja palkitsen itseni jotenkin, kun tää muuttorumba on ohi! ;D